Luettuasi tämän voit aina palata etusivulle tai siirtyä vaikka "Valve uudistui" kirjoitukseen.
Matti Nykänen
Tuli käytyä perjantaina katsomassa Matti-elokuva yönäytöksessä, joka alkoi 23:45. Aluksi piti mennä jo aikaisempaan näytökseen, mutta kaikki hyvät istumapaikat olivat jo kerenneet mennä, joten päätimme mennä tuohon yönäytökseen.
Itse elokuva oli… hyvä! Kun elokuva alkoi ja kankaalle tuli Matti -elokuvan logo, niin yleisö alkoi taputtamaan raivokkaasti. Sama tapahtui kun elokuva loppui; tätä ei ole pahemmin elokuvissa nähty aikaisemmin.
Oli huvittavaa katsoa elokuvaa, sillä porukka alkoi repeilemään monesti jo hyvissä ajoin ennen Nykäsen sanomisia, sillä yleisö tiesi, että kohta kuullaan taas Nykäsen kuuluisaksi tekemiä lausahduksia. Elokuvan pituus oli hyvä, tosin odotin kokoajan, että elokuvassa näytetään myös hänen muita (ex)vaimojaan.
Suvin kommentti leffasta:
Matti on Matti vaikka voissa paistaisi: kasarikunkku ja lööppimestari. Ja jo ennen leffan näkemistä olin varautunut noihin Matin kuuluisiin lentäviin elämänoppeihin, joita sitten ei todellakaan filmissä säästelty.
Matista paljastui leffassa kuitenkin myös toisenlainen puoli: vaikka hyppy heitti, niin maistui muukin kuin Vichy ja miestä oli helppo höynäyttää vain vetoamalla Matin rohkeuteen. Tuli oikein sääli Matti-poloista. Jos on munaa, osaa kieltäytyä tyhmyyksistä, eikä mennä niihin mukaan. Matissa oli lopulta munaa vain strippariksi.
Näyttelijävalinnat oli osuvia. Jasper Pääkkönen lievästi sanottuna hohti ilmojen mäkikotkana; Elina Knihtilä veti Mirvan roolin kybällä ja Peter Franz�n oli pelottavan hyvä siipeilijä.
Mitä tässä voi muuta sanoa? Menkää kattomaan!
